Ei otsikkoa - ei nimeä - vaan jotain sanoja

22.07.2026
Tämä on henkilökohtainen kirjotus - kohdistettu suoraan, vaikka edelleen epäsuorasti ihmiselle tai olennolle, energian keskittymälle, (suomen rajojen ulkopuolelle, tarkennus virheellisten tulkintojen välttämiseksi) jolle haluan kirjoittaa nyt vapaana tajunnanvirtana näitä asioita ja päästää irti. 

 

Tiedämme, että kriisiaikoina syntyy enemmän tyttölapsia, mikä johtuu siitä, että poikasiittiöt ovat heikompia ja heiveröisenpiä selviämään perille. Mikä lähtökohtana on ristiriitainen, kun miehelle kuitenkin kehittyy vahvempi keho, isommat kädet, möreämpi ääni.. ja ne laitetaan armeijaan, sotiin, puolustamaan kotia, perhettä, maata.. Tytön matkaan ja kehitykseen kuuluu luonnostaan rajuutta, mikä valmistaa edelleen kohti äitiyttä, luonnonlujuutta, monipuolisia taitoja missä kohdella elämää, luoda ja muokata energiaa. Myös auttaa toisia.

Sodista ja epätasa-arvosta johtuvat vääristymät ovat vieneet meidät tilanteseen, missä tuota voimaa ja kyvykkyyttä ei nähdä vaan alistetaan toksisen maskuliinin alle minkä vuoksi naiset joutuvat tekemään vielä enemmän töitä miestenkin edestä, mistä johtuen naisen euro voisi olla 2. Ihan jo kromosomiolemuksen mukaan nainen on xx, mies xy. Ihan omin silmin on tullut nähtyä liian paljon, ja todistettua liikaa, myös itseen kohdistunutta vähättelyä ja invalidisoivaa puhetta missä mies vaikka vaihtaa lapsen vaipan tai käyttää lasta lääkärissä, mikä ylistyspuhe siitä seuraa, siinä missä äitiä, joka usein kulisseissa tekee näkymättömän työn,  harvoin kehutaan, kannustetaan tai tuetaan yleisesti mistään. Silti on miljoonia variaatioita, solmuja ja kohdattavia asioita kaikilla. Sotien runtelemat mieshahmot kantavat kipua sukupolvelta toiselle etsien omaa paikkaansa, ja varmasti henkiset yhteisöt, ZEN on pystynyt antamaan ja avaamaan paljon sellaista mihin tavallinen silmä ei yllä, ja johdattamaan kotiin. Onko se kuitenkin sinun kohdallasi repinyt paljaaksi sellaista miehuutta mitä olisit halunnut elää ja kokea, en voi tietää. Kunnioitan (tai ainakin yritän) joka tapauksessa kaikkia traditioita ja arvoja, mitkä ikinä ravitsevat ja avaavat ihmisissä asioita ja mihin kukainenkin sitoutuu.

Joka tapauksessa se mitä haluan sanoa on, että yhden ihmisen voimat riittää tasan siihen ja sille paikalle mihin ne riittää tässä kokonaisuudessa - ei voi enempää. Arvostan henkisiä kykyjä ja VALTAVAA panostusta, ylimaallista - KAIKKEA mitä olet tähänkin laittanut, ja tuntuu täällä pitkän matkan päässäkin. Mutta yhtälailla en voi hyväksyä sitä kohtaa missä on pelastettava kaikki olennot. Kaikkia ei voi pelastaa, ja ellei ihmisessä, hengessä tai sielussa herää voimat mitkä lähtevät siittiön lailla kulkemaan kohti muotoa, kehittymistä ja kirkastumista jolloin elämä alkaa myös tukea tätä kaikkea - et voi auttaa etkä pelastaa. Kenenkään voimat ei ole yksin tarkoitettu sellaiseen, osiin ja hetkiin, peilauksiin kyllä. Parhaimmillaankin voi vain kulkea rinnalla. Vastuu myös varjoista niiden koulimisessa ja loppuunsaattamisessa on henkilöllä itsellä niiden tullessa näkyväksi ja noustessa tietoisuuteen. 

En myöskään hyväksy KEHOn sivuuttamista tässä kaikessa. Henki voi kulkea rajattomana ja saada luulemaan, että on Supersankari ja omaa supervoimia (mitä omaatkin). Mutta Keho elävänä osana kertoo ja paljastaa PALJON, myös pysäyttää sekä lopulta lopettaa elämän tässä tasossa. Samalla tavalla, kun kunnioittaa kaikkea eläviä olentoja, tulisi kehoa, sen tarpeita ja kertomaa kunnioittaa ja vaalia. Hoitaa sitä. Ajoissa.

Yksinkertaisuudessa kaikki tämä haluaa sanoa, että näen sinut siinä laajuudessa mitä olet ja mihin kykenet. Näin valtavat energiapallot sivuillasi ja takanasi istuessasi siinä, mitkä vaihtelivat värejä päivien ja tilojen mukaan. Ja mietin jo silloin mikä valtava kapasiteetti, mutta miksei tuo kykene auttamaan tuolla potentiaalilla itseään. Ehkä et halua, ehkä kaikki se mihin olet sitoutunut ohjaa antamaankin sen kaiken pois mitä olet tuhansilla toistoilla saavuttanut. En tiedä sitäkään.

Opetan äideille ja opettelen edelleen itsekkin asettamaan happinaamarin ensin itselle - ja sitten on kykeneväisempi auttamaan toisia. Ylipainehappihoito voisi itse asiassa auttaa tilanteeseesi aktivoimaan telomeerejä ja ohjaamaan energiaa myös omille soluillesi. Ajattelin itse kokeilla sitä. Ei nuoruuden ihannointina, vaan terveydenhoitona. Toki on monia muitakin apuja, tämä on vain noussut mieleen viime aikoina. 

Vaikka en koskaan kohtaisi tai fyysisesti koskettaisi sinua, suurin lahja mitä voit tässä kohtaa antaa on ainoastaan ETTÄ VOIT HYVIN.
Olet tehnyt, yrittänyt, auttanut, ja varmasti myös epäonnistunut ihan tarpeeksi. 

Lähetän sydämestä enkeleitä poluillesi, samalla kun hymy nousee huulilleni räjähtäen aina aika ajoin loputtomaan nauruun kaikesta koetusta. Parhaimmillaan olen nauranut tällä matkalla yhtä soittoa 3 TUNTIA. !!! . Pyhästä hulluudesta ja rakkaudesta, sitoutumisesta mikä repii ja saa ihmisen monenlaisiin tekoihin.
Sielu kuitenkin lepää lehmien lempeässä olomuodossa palautuen aina omaan ytimeensä kaus kaus sanojen taakse, ja tietenkin, kun aika on, onnellinen siirtymä sinne kokonaan on tulossa. Steinerin mukaan onnellisin tapahtuma koko ihmiselämässä! Sitä ennen ihmisopettajien kusisten naamojen sijaan on ilo katsella ja tuntea myös eläinten, luonnon vilpitöntä olemusta ja nauttia siitä. 


Kiitos xx 


 

Share