Vuosi 2025 sisälsi Valossa Healing yrityksen perustamisen, ihanat avajaiset, kauniita kohtaamisia, hoitavia ja vahvistavia, oivaltavia hetkiä. Kasvua, ja menneeseen katsomista.
Sain kulkea mukana konkreettisen luonnollisen odotuksen, syntymän ja synnytyksen mihin joitakin vuosia sitten omassa energiahoidossa ohjattiin. Oli ihmeellistä, vaikka omassa maailmassani myös aivan luonnollista, kun hoitaja kanavoi nykyisen ystäväni nimen joitakin vuosia sitten, ja että hän tulee tarvitsemaan apuani. Niinpä vähitellen elämän luonnollisessa virrassa tutustuimme ja lähennyimme. Kevät toi Nimijuhlan, kummiuden. Kesän kynnyksellä juhlimme myös oman Tyttären kaunista konfirmaatiota. Nuoruuden juhlaa. Yhä enemmän kirkon penkissä kuunnellut sanat ja tarinat, vertauskuvat avautuvat itselle koettuna ja ymmärrettynä, vaikka yhtä hyvin voisin juhlia elämän siirtymäkohtia uskontovapaana elämänjuhlana samalla tavalla kuin metsä ja luonto resonoivat itselle korkeimpana uskontona ja kirkkona.
Ei joko tai vaan sekä että - asetelmasta jutteli pappi ystäväni hääjuhlissa missä sain olla mukana elokuussa.
Rakastan myös vanhoja kirkkoja ja tiettyä hartautta, pyhyyttä mitä ne parhaimmillaan huokuvat. Ylipäätään hiljentymistä, kasvua ohjaavia perinteitä, sielun sanoja, huomiota elämän vaiheiden äärelle, vaikkakin vielä syvä soluista nouseva inkvisition kipu nousi jälleen itsestä alitajuisesti pintaan tuolla kirkkokäynnillä mikä alkoi aikanaan paniikkikohtauksina teini-iässä. Tietynlaisena sisäisenä jäätymisenä jo kirkon portailla. Itsestä ulosastumisena. Tunteena etten voi kokonaisena astua olla tässä.
Aika on myös parantaa ja mennä yli jäätävistä pelon hetkistä mihin onneksi vuosien yksinolon ja erilaisten harjoitusten, hoitojen ja terapian antama kasvanut sisäinen turva antaa kauniin tukensa taitavien parantajanaisten sielujen ja sydänten, konkreettisten hoitavien käsien ja sanojen lisäksi. Solut, ja kipeät mielenkelat hellittävät vähitellen tuskastaan luottaen tähän hetkeen. Saan elää! Olla olemassa! Ilmaista. Yhtälailla on ok olla hiljaa, luottaa siihen. Parantajakoulutuksissa nousi aikanaan Kataariyhteisöt elävänä muistona tai sielunviisautena, mitkä ovat vaikuttaneet etelä-euroopassa alkukristillistä oppia jakaen etenkin naisille ja perheille rauhanomaisesti. Katarit vaalivat kehon ja sielun puhtautta. Katolinen kirkko nimitteli heitä "kissoiksi", ja harhaoppiseksi, vainosi ja tappoi lopulta viimeisetkin papit ja yhteisön jäsenet heidän piileskeltyä vuosia ja paettua maanalaisiin luoliin.
Vuoden loppupuolella osallistuin myös hautajaisiin.
Kaikki sakramentit ja koko elämä-kuolema-uudelleen syntymä olivat edustettuna tässä Valon vuodessa.
Paransin aikaisempaa yrittäjyyden luopumisen haavaa mikä johti minusta riippumattomista syistä 10 vuotta sitten täydelliseen tuhoon ja uupumiseen. Todelliset, karut ja kipeät syyt ovat paljastuneet pala palalta vuosien aikana. Loppuvuodesta käynnistyi viimein irtipäästämisen prosessi kohtaamieni kipeiden äitikohtaloiden myötä. Silmät haluaisi usein pysyä kiinni suojellakseen psyykettä, mutta mennäkseen läpi on kohdattava koko litania syy-seuraussuhteita, myös kohtaamattomuutta ja asioita mitä ei koskaan sanota ääneen. Voin sanoa ne tunnistaessani silti itselleni. Samoin kuin huolehtia itse ainaisen hoitajan ja huolehtijan identiteetistä mikä on ollut myös pakon ja alitajuisten mallien, pelkojen sanelema. Usean naisen, ja etenkin äidin kohdalla. Niin syviä soita, että kesän alussa tuntui etten kykene tähän. Vuosia sitten minulle on "povattu" tietä naisten ja etenkin äitien voimauttajana sekä työtä lasten ja nuorten parissa. Näin on tapahtunutkin. Edesmennyt Shamani Michael Mutezo laittoi minut kerran naisen eteen joka kertoi koko nöyryyttävän elämäntarinansa kotiorjana, miehensä palvelijana jatkuvien aborttien alla. En edelleenkään tiedä mikä Michaelin pointti oli, koska puhkesin niin lohduttavaan itkuun tuon kyseisen naisen edessä mikä ei kuitenkaan ole auttajan parhaimpia ominaisuuksia. Nainen ei ymmärrettävästi jatkanut yhteistyötä kanssani. Kuten en minäkään palannut psykologin luokse, joka itki kanssani, kun etsin akuuttia kriisiapua menetettyäni ystäväni Kauhajoen koulusurmassa. En myöskään palannut 14-vuotiaana psykologin pakeille, joka alkoi surra edessäni oman pienen poikansa tulevaisuutta, kerrottuani viiden tytön hyökänneeni kimppuuni minun pystymättä mitenkään puolustautumaan. Erikoista tuosta kokemuksesta teki se, että hetkeä aiemmin, seisoessani yksin porttikongissa yhtäkkiä koin keltaisen energian lävistävän kehoni, ja vaikka en tosiaan ole mistään uskonnollisesta perheestä, koin jeesuksen läsnäolon, ja tiesin vain "että ne tulevat". "Jeesus" on vieraillut kentässäni muissakin asiayhteyksissä, yleensä niin, että menee muutama päivä tai viikko palautua takaisin (edelleen ilman huumeita! :). Hengailin tuolloin kriminaalipojan kanssa, jolla oli näille tytöille jotain huumevelkoja. Yritin pelastusvietilläni auttaa häntä, ja sain itse kärsiä siitä. Toki vikansa jo valmiiksi myös siinä mikä haluaa pelastaa ja mitä se etsii noista "piireistä". Kaikki mitä noihin hetkiin ja kokemuksiin liittyy, on ottanut yli 20 vuotta parantuakseen.
Summasummarum kaikilla meillä on ristinsä kannettavana, ja jos yritämme kantaa toisten taakkoja, on omien rajojen suhteen oltava hereillä. Ihminen joka on padonnut kaiken oman kipunsa sitkeästi sisälleen, ja kun viimein vuosien ja taas vuosien jälkeen on uskaltautunut avaamaan kärsimystaakkaansa jollakin ei välttämättä kestä toisen tunnekokemusta asiasta. Jos jo lähtökohtaisesti on päättänyt syystä tai toisesta kantaa itse ristinsä (mikä tietyiltä osin on myös väistämätöntä), ja olla ala-arvoista käytöstä vahvempi tai on kiristetty hiljaiseksi, ei välttämättä kestä heti kärsimyksen peilausta sen edelleen osoittaessa kuinka toinenkaan ei kestä sitä, eikä halua satuttaa ketään omalla kivulla, ja kuinka vahva täytyy edelleen itsellä olla. Mihin voi sairastua. Vahvuuteen.
Elämä heitti kesän korvilla keikkatyön nuorten pariin jooga-ja pilatesryhmien jäädessä tauolle, ja kuin tilauksesta sain irtioton naisten ja äitien asioista mihin koin loputonta uupumusta jo pelkästä ajatuksesta ylisukupolvisine traumoineen karmoineen kaikkineen. Vuosien työ naistenpiirien - loputtoman jakamisen parissa on tehnyt myös sen, että istun mieluummin naisten kanssa hiljaa (tai joogaan tai tanssin).
Vuoden aikana päästin hiljalleen irti yrityksen suhteen. Nyt omaehtoisesti, enemmän tietoisena. Niin kauan kuin vanhan elämän haamut ja riekaleet kulkevat mukana, on mahdotonta luoda uutta. Nahka on luotava kokonaan. Irtipäästäminen puolestaan luo tyhjyyttä. Vanhaa eikä uutta vielä ole. Ja todellisuudessa aina läsnäoleva hetki on syvimmiltään ei-tietämisen tila.
Keholliset kurssit sekä hoitavat hetket ovat osa valossa healing repertuaaria edelleen. Viimeisin kappelissa pidetty joogakurssi osoitti valtavan hiljaisuuden ja yksinolon tarpeen, enkä ole uutta vielä laittanut vireille tilauskurssien lisäksi. Myös parin vuoden totaalinen sometauko on jättänyt jäljen hermostoon siitä miten rauhassa voikaan olla ilman postauksia, kommentteja ja reagointeja. Kun on ylipäätään avautunut sellaiselle mikä ei kulje kellon tai yhteiskunnan normien mukaan ,on välttämätöntä vetäytyä aika ajoin omaan tilaan jotta pysyy "auki". Opetan omalle systeemille myös sitä, ettei sen aina tarvitse olla työtä.
"Aukinaisuus" ei myöskään useinkaan ole se mistä mitenkään "hyötyy" tässä maailmassa. Päinvastoin. Mutta kykenee toimimaan aina paremmin oman etiikan ja sisäisyyden, valon mukaisesti. Omat harjoitukset ehkä liittyvät jatkossakin rajojen asettamiseen ja terveeseen itsekkyyteen. Siihen että elämästä saa myös nauttia! Ihan täysillä! Näitä teemoja on opeteltu toki ohjauksissani jo vuosia.
En tiedä mihin suuntaan ValossaHealing on matkalla, yleisen taloustilanteenkin ollessa haastava. Kollektiivisesti toivoisin myötätuntoisempaa ja jälleen mentalisaatiokyvykkäämpää keskustelua läsnäolon, liikkeen ja "henkisyyden" tai energian hoitavista mahdollisuuksista, kehon luontaisesta olotilasta tietoisemmin. Enemmän sekä että kuin joko tai hengessä. Yhtä lailla varovaisuutta keho-mieli-tunteet oireilua yleistävästä kielellä.
Jokaisella kun on kuitenkin ihan oma tarina ja omat syy-yhteydet, vaikka yhtäläisyyksiä oireilun takaa paljon löytyykin.
Sähköinen ajanvaraus poistuu kustannussyistä (viestillä tavoittaa), ja etsin tällä hetkellä tuntiveloitteista vuokratilaa.
Sielukasta ja rakkaudellista uutta vuotta 2026! Omaa valoa läsnäolossa ja rauhassa vahvistaen, koska vasta sitten voi olla valona toisillekin.
Piritta